Tehokas palveluhankinta, logistiikka

Logistiikalla tarkoitetaan kärjistetysti eri materiaalien johtamista niiden alkupisteestä loppuasiakkaalle niin, että tuote on oikeiden tahojen saatavilla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Logistiikassa huomioidaan hankintatoimen, varastoinnin, kuljetuksen ja jakeluun liittyviä kysymyksiä ja se muodostuu suunnittelusta, toteutuksesta sekä onnistumisen seurannasta.

Logistiikan maailma on tavallaan yksinkertainen, mutta samalla myös monimutkainen, sillä vaihtoehtoja tuntuu joskus olevan jopa liikaa. Tällöin oikean ratkaisun löytäminen voi olla vaikeaa. Työskennellessäni vuosia Suomen suurimmalla IT-tukkurilla huomasin, että logistiikan tehokkuus ja hyvät prosessit korostuvat ja virheisiin ei ole varaa. Tukkualalla katteet ovat pienet ja toimitukset usein kiireellisiä, sillä tuotteet tarvitaan usein seuraavaksi päiväksi tai jopa saman päivän aikana.

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun ja Liikenneviraston yhteistyössä joulukuussa 2016 julkaiseman valtakunnallisen logistiikkaselvityksen mukaan yritysten logistiikkakustannusten osuus liikevaihdosta on kohonnut vuodesta 2009 lähtien ja markkinoilta yritykset ostivat logistiikkapalveluita vuonna 2015 noin 9,2 miljardilla eurolla. Logistiikassa siis tehokkuus, prosessit ja oikeat kumppanit ovat avainasemassa. Rahtiprofiili, kohdemaat, tuontia vai vientiä, kotimaan kuljetuksia, kontteja, lentorahtia, toimitusaikataulut, palveluita…. Muuttujia on paljon, joten käytännön logistiikan tunteminen on tärkeää, jotta saavutetaan paras lopputulos sekä kustannukset saadaan pidettyä mahdollisimman alhaisena logistiikka ketjun laadun kärsimättä.

Kuljetusliikkeiden toimintatavoissa on huomattaviakin eroja ja oikeiden kumppanien valinnassa pitää huomioida kuljetusvolyymit, tuotteet ja tarvittavat palvelut. Käytännön tietämys helpottaa usein valintaa ja vuosien kokemus on myös tässäkin asiassa valttia. Myös oikean kokoinen kumppani tuo paremman keskusteluyhteyden. Palvelulogistiikka nostaa päätään voimakkaasti ja avaimet käteen palvelulla voidaan vähentää asiakkaan omien resurssien käyttöä. Toki ei hinnalla millä hyvänsä.

Tehtävämme on auttaa asiakkaitamme saavuttamaan nopeita tuloksia ja logistiikan tehokkuuden auditointi kauttamme on erinomainen tapa tehdä se. Logistiikalla on merkittävä vaikutus pk-yritysten kilpailukykyyn, sillä keskimäärin 4.6 % liikevaihdosta menee kuljetuksiin. Avullamme tuota kulua tuodaan markkinaehtoiseksi, usein parannetaan palveluita ja samalla säästetään asiakkaan arvokasta aikaa ydinliiketoimintaan.

Markku Pyörälä

asiakaspäällikkö, Kuluvaaka Oy