Kasvu päällä – Kasvu Open lupaavin kasvaja – Kuluvaaka Oy

Kasvu on mielestämme arvokasta kaikella tapaa (erityisesti henkinen), niin myös yrityksissä. Yrityksen kasvua ohjaa useat eri osatekijät ja muuttujat, mutta yhtenä tärkeimmistä voidaan pitää organisaation sisällä olevaa osaamista ja sen hyödyntämistä oikealla tavalla. On myös tärkeää huomata ajoissa, milloin lisäosaamisen tai pullonkaulojen takia pitää kasvaa. Tietenkin me Kuluvaakana luulemme tietävämme, että sitä ennen pitää myös prosessit hieroa kuntoon.

Toistaiseksi olemme keskittyneet orgaaniseen kasvuun ja ammattitaitomme on kasvanut sekä syventynyt hurjasti. Tämä ei ole kuitenkaan ainut keino, vaan luomme jatkossa samalla voimalla katseemme kohti yrityskauppojen tuomia mahdollisuuksia kiihdyttää kasvua. Kuluvaaka aloitti taipaleensa vuonna 2014 ja alusta alkaen tekemistä on ohjannut vahvasti 100 % halu auttaa asiakkaitamme sekä voimakas kasvuhalu. Tasapuolinen neuvotteluasema on suorastaan vaatinut tätä. On upeaa huomata, että nyt osaamisemme huomataan myös talon ulkopuolella ja olemme saaneet ensimmäisen objektiivisen tunnustuksen omista kyvyistämme Kasvu Openin antaman tunnustuksen myötä. Kiitos kaikille mukana olleille, mutta ennen kaikkea tietenkin jokaiselle Asiakkaalle ja Kuluvaakalaiselle.

Kuluvaaka Oy on valittu 68:n hienon kilpailijayrityksen joukosta Yrityskauppoja edistävän kasvuohjelman ja sen “Kasvua yritysostoilla” -kategorian lupaavimmaksi kasvajaksi ja ylpeinä jatkamme samalla innolla kohti uusia haasteita ja mahdollisuuksia.

Seuraavasta pääset lukemaan tarkemmin mistä on kyse:
https://www.kasvuopen.fi/tiedotteet/uskottavin-suunnitelma-kasvaa-yrityskaupoilla-kuluvaaka-oylla-kunniamainint